Our Lady of Medjugorje Messages containing 'olisitte'
Total found:
20
Viesti, 25.elokuu 2009
"
R
akkaat lapset! Tänään kutsun teitä uudelleen kääntymykseen. Pienet lapset, ette ole tarpeeksi pyhiä, ettekä säteile pyhyyttä toisille. Siksi rukoilkaa, rukoilkaa, rukoilkaa ja työskennelkää oman henkilökohtaisen kääntymyksenne puolesta niin, että
olisitte
toisille merkki Jumalan rakkaudesta. Minä olen kanssanne ja johdatan teitä iäisyyttä kohti, jota jokaisen sydämen tulisi kaivata. Kiitos siitä, että olette vastanneet kutsuuni.
"
Viesti, 2.marraskuu 2011 - Mirjanan saama viesti
"
R
akkaat lapset, Isä ei ole jättänyt teitä yksin. Hänen suunnaton rakkautensa tuo minut auttamaan teitä Hänen tuntemisessaan, jotta te kaikki, Poikani kautta, voitte kutsua Häntä ”Isäksi” täydestä sydämestänne ja olla yksi kansa Jumalan perheessä. Älkää silti unohtako, lapseni, ettette ole tässä maailmassa vain itseänne varten ja etten minä kutsu teitä täällä vain teidän vuoksenne. Ne jotka seuraavat Poikaani, ajattelevat veljeään Kristuksessa kuten itseään eivätkä tunne itsekkyyttä. Siksi toivon, että
olisitte
Poikani valo, että valaisisitte tietä kaikille niille, jotka eivät ole oppineet tuntemaan Isää – kaikille niille, jotka vaeltavat synnin pimeydessä, epätoivossa, tuskassa ja yksinäisyydessä – ja että näyttäisitte heille elämällänne Jumalan rakkauden. Minä olen kanssanne. Jos avaatte sydämenne, johdatan teitä. Pyydän teitä jälleen rukoilemaan pappienne puolesta. Kiitos.
"
Viesti, 25.joulukuu 2011
"
R
akkaat lapset! Tänäänkin tuon teille sylissäni Poikani Jeesuksen, jotta Hän antaisi teille rauhansa. Rukoilkaa, pienet lapset, ja todistakaa, niin että sydämissä ei vallitsisi inhimillinen vaan Jumalan rauha, jota kukaan ei voi tuhota. Tämän sydämen rauhan Jumala antaa niille, joita Hän rakastaa. Kasteen kautta teitä kaikkia kutsutaan ja rakastetaan erityisellä tavalla. Sen tähden todistakaa ja rukoilkaa, että
olisitte
ojennetut käteni tässä maailmassa, joka kaipaa Jumalaa ja rauhaa. Kiitos siitä, että olette vastanneet kutsuuni.
"
Viesti, 2.toukokuu 2013 - Mirjanan saama viesti
"
R
akkaat lapset! Kutsun teitä jälleen rakastamaan, en tuomitsemaan. Poikani tuli taivaallisen Isän tahdosta osoittamaan teille pelastuksen tien; Hän tuli pelastamaan, ei tuomitsemaan teitä. Jos haluatte seurata Poikaani, ette tuomitse vaan rakastatte kuten taivaallinen Isänne rakastaa teitä. Ja kun teillä on oikein vaikeaa, kun kaadutte taakkanne alla, älkää vaipuko epätoivoon, älkää tuomitko. Muistakaa, että teitä rakastetaan, ja ylistäkää taivaallista Isää Hänen rakkaudestaan. Lapseni, älkää poiketko tieltä, jota pitkin johdatan teitä. Älkää kulkeko piittaamattomasti kadotukseen. Vahvistakoot rukous ja paasto teitä, niin että voitte elää taivaallisen Isän tahdon mukaan; että
olisitte
uskon ja rakkauden apostoleitani, että elämänne siunaisi niitä, joita tapaatte, että
olisitte
yhtä taivaallisen Isän ja Poikani kanssa. Lapseni, se on ainoa totuus, totuus, joka johtaa kääntymykseenne ja sen jälkeen kaikkien niiden kääntymykseen, joita tapaatte ja jotka eivät ole oppineet tuntemaan Poikaani – kaikkien niiden, jotka eivät tiedä, mitä rakastaminen tarkoittaa. Lapseni, papit ovat minun Poikani lahja teille. Huolehtikaa heistä hyvin. Rukoilkaa heidän puolestaan. Kiitos.
"
Viesti, 2.kesäkuu 2013 - Mirjanan saama viesti
"
R
akkaat lapset, tänä levottomana aikana kutsun teitä jälleen seuraamaan Poikaani. Olen tietoinen tuskasta, kärsimyksestä ja vaikeuksista, mutta Pojassani te löydätte levon, Hänessä te löydätte rauhan ja pelastuksen. Lapseni, älkää unohtako, että Poikani lunasti teidät ristillään ja teki teistä uudelleen Jumalan lapsia, jotka voivat jälleen kutsua taivaallista Isää ”Isäksi”. Rakastakaa ja antakaa anteeksi, jotta
olisitte
Isän arvoisia, sillä Isänne on rakkaus ja anteeksianto. Rukoilkaa ja paastotkaa, sillä se on tie puhdistumiseen; siten te opitte tuntemaan taivaallisen Isän ja tulette Hänestä tietoisiksi. Kun tulette tietoisiksi Isästä, ymmärrätte, että tarvitsette vain Hänet. *Äitinä toivon, että lapseni muodostaisivat yhden ainoan yhteisön, jossa kuunnellaan Jumalan sanaa ja toimitaan sen mukaan.* Sen tähden, lapseni, seuratkaa Poikaani. Olkaa yhtä Hänen kanssaan. Olkaa Jumalan lapsia. Rakastakaa pappejanne kuten Poikani rakasti heitä, kun Hän kutsui heidät palvelemaan teitä. Kiitos.
"
*Neitsyt Maria sanoi tämän päättäväisesti ja painokkaasti.
Viesti, 25.elokuu 2013
"
R
akkaat lapset! Tänäänkin Korkein antaa minulle armon olla kanssanne ja johdattaa teidät kohti kääntymystä. Kylvän joka päivä ja kutsun teitä kääntymykseen, jotta
olisitte
rukous, rauha, rakkaus – jyvä, joka kuollessaan tuottaa satakertaisen sadon. En tahdo, että te, rakkaat lapset, joudutte katumaan kaikkea, mitä
olisitte
voineet tehdä mutta ette halunneet. Sen tähden, pienet lapset, sanokaa jälleen innokkaasti: ” Haluan olla merkkinä muille.” Kiitos siitä, että olette vastanneet kutsuuni.
"
Viesti, 25.kesäkuu 2016
"
R
akkaat lapset! Kiittäkää kanssani Jumalaa siitä lahjasta, että olen luonanne. Rukoilkaa, pienet lapset, ja noudattakaa Jumalan käskyjä, että
olisitte
onnellisia maan päällä. Tänään, tänä armon päivänä, haluan antaa teille äidillisen rauhan ja rakkauden siunaukseni. Rukoilen puolestanne Poikani luona ja pyydän teitä pysymään kestävinä rukouksessa, jotta voisin toteuttaa suunnitelmani teidän kanssanne. Kiitos siitä, että olette vastanneet kutsuuni.
"
Viesti, 2.elokuu 2016 - Mirjanan saama viesti
"
R
akkaat lapset, olen tullut luoksenne, teidän keskuuteenne, että antaisitte minulle huolenne, jotta voisin esittää ne Pojalleni ja rukoilla puolestanne Hänen edessään teidän hyväksenne. Tiedän, että teillä jokaisella on omat huolensa ja koettelemuksensa. Siksi kutsun teitä äidillisellä tavalla Poikani pöydän ääreen. Hän murtaa teille leipää ja antaa itsensä teille. Hän antaa teille toivon. Hän odottaa teiltä enemmän uskoa, toivoa ja tyyneyttä. Hän odottaa, että käytte sisäistä taistelua itsekkyyttä, tuomitsemista ja inhimillisiä heikkouksianne vastaan. Siksi sanon teille äitinä: rukoilkaa! Sillä rukous antaa teille voimaa sisäiseen taisteluun. Poikani sanoi minulle usein, kun Hän oli pieni, että monet tulevat rakastamaan minua ja kutsumaan minua äidiksi. Teidän keskellänne minä tunnen rakkauden. Kiitos. Sen rakkauden tähden pyydän Pojaltani, ettei kukaan teistä, lapseni, palaisi kotiin samanlaisena kuin hän tänne tuli; rukoilen, että veisitte mukananne mahdollisimman paljon toivoa, laupeutta ja rakkautta; että
olisitte
rakkauden apostoleitani, jotka todistavat elämällään, että taivaallinen Isä on elämän eikä kuoleman lähde. Rakkaat lapset, äidillisellä tavalla pyydän teitä jälleen rukoilemaan niiden puolesta, jotka Poikani on valinnut, heidän siunattujen käsiensä, teidän paimentenne puolesta, jotta he voisivat julistaa Poikaani mahdollisimman suurella rakkaudella ja näin saisivat aikaan kääntymyksiä. Kiitos.
"
Viesti, 25.elokuu 2016
"
R
akkaat lapset! Tänään haluan jakaa kanssanne taivaallisen ilon. Avatkaa te, pienet lapset, sydämenne ovi, niin että toivo, rauha ja rakkaus, jotka vain Jumala antaa, voivat kasvaa sydämessänne. Pienet lapset, olette liian kiintyneitä maahan ja maallisiin asioihin, siksi saatana pyörittelee teitä kuin tuuli meren aaltoja. Olkoon sen tähden elämänne päivien ketju sydämen rukousta ja Poikani Jeesuksen palvontaa. Luovuttakaa Hänelle tulevaisuutenne, jotta
olisitte
Hänessä ilo ja esimerkkinä muille elämänne kautta. Kiitos siitä, että olette vastanneet kutsuuni.
"
Viesti, 2.maaliskuu 2017 - Mirjanan saama viesti
"
R
akkaat lapset! Äidillisellä rakkaudella tulen auttamaan teitä, jotta teillä olisi enemmän rakkautta, mikä tarkoittaa enemmän uskoa. Tulen auttamaan teitä, jotta eläisitte rakkaudella Poikani sanoja, niin että maailma muuttuisi. Sen tähden, rakkauteni apostolit, minä kokoan teidät ympärilleni. Katsokaa minua sydämellänne, puhukaa minulle kuten äidille tuskistanne, kärsimyksistänne ja iloistanne. Pyytäkää minua rukoilemaan Poikaani puolestanne. Poikani on laupias ja oikeudenmukainen. Äidillinen sydämeni haluaisi, että tekin
olisitte
sellaisia. Äidillinen sydämeni haluaisi, että te, rakkauteni apostolit, kertoisitte elämällänne Pojastani ja minusta kaikille niille, jotka ovat ympärillänne, jotta maailma muuttuisi; jotta yksinkertaisuus ja puhtaus palaisivat; jotta usko ja toivo palaisivat. Sen tähden, lapseni, rukoilkaa, rukoilkaa, rukoilkaa sydämellänne, rukoilkaa rakkaudella, rukoilkaa hyvillä töillä. Rukoilkaa, että kaikki oppisivat tuntemaan Poikani, jotta maailma muuttuisi, jotta maailma pelastuisi. Eläkää rakkaudella Poikani sanoja. Älkää tuomitko, vaan rakastakaa toisianne, jotta sydämeni voisi voittaa. Kiitos.
"
Viesti, 2.kesäkuu 2017 - Mirjanan saama viesti
"
R
akkaat lapset, kuten muissakin paikoissa, joissa olen tullut luoksenne, kutsun teitä täälläkin rukoukseen. Rukoilkaa niiden puolesta, jotka eivät tunne Poikaani, niiden, jotka eivät ole oppineet tuntemaan Jumalan rakkautta, rukoilkaa syntiä vastaan, pyhitettyjen puolesta - niiden puolesta, jotka Poikani on kutsunut, jotta saisitte rakkautta ja voiman hengen, sekä kirkon puolesta. Rukoilkaa Poikaani, niin rakkaus, jonka koette Hänen läheisyydessään, antaa teille voimaa ja valmistaa teidät rakkauden tekoihin, jotka teette Hänen nimessään. Lapseni, olkaa valmiina. Tämä aika on käännekohta. Siksi kutsun teitä jälleen uskomaan ja toivomaan. Osoitan teille tien, jota kulkea: evankeliumin sanat. Rakkauteni apostolit, maailma tarvitsee kipeästi käsiänne, jotka ovat kohotetut taivasta, Poikaani ja taivaallista Isää kohti. Tarvitaan paljon nöyryyttä ja sydämen puhtautta. Luottakaa Poikaani ja tietäkää, että voitte aina tulla paremmiksi. Äidillinen sydämeni toivoo, että te, rakkauteni apostolit,
olisitte
pikku valoja maailmassa. Valaiskaa siellä, missä pimeys haluaa vallita, ja näyttäkää oikea tie rukouksillanne ja rakkaudellanne sielujen pelastukseksi. Olen kanssanne. Kiitos.
"
Viesti, 2.tammikuu 2018 - Mirjanan saama viesti
"
R
akkaat lapset, kun rakkaus alkaa hävitä maan päältä, kun pelastuksen tietä ei löydy, minä, äitinne, autan teitä tuntemaan aidon uskon, elävän ja syvän. Autan teitä rakastamaan aidosti. Äitinä kaipaan keskinäistä rakkauttanne, hyvyyttänne ja puhtauttanne. Toivon, että
olisitte
oikeudenmukaisia ja rakastaisitte toisianne. Lapseni, olkaa iloisia, olkaa puhtaita, olkaa lapsia. Pojallani oli tapana sanoa, että Hänestä on ihanaa olla puhdassydämisten seurassa, sillä puhtaat sydämet ovat aina nuoria ja iloisia. Poikani kehotti teitä antamaan anteeksi ja rakastamaan toisianne. Tiedän, ettei se ole aina helppoa. Kärsimys kasvattaa teitä henkisesti. Jotta kasvaisitte yhä enemmän henkisesti, teidän täytyy antaa anteeksi ja rakastaa vilpittömästi ja aidosti. Monet lapseni maan päällä eivät tunne Poikaani, he eivät rakasta Häntä. Mutta te, jotka rakastatte Poikaani ja kannatte Häntä sydämissänne, rukoilkaa, rukoilkaa, ja rukoillessanne tuntekaa Poikani vierellänne. Hengittäkööt sielunne Hänen henkeään. Olen kanssanne ja puhun pienistä ja suurista asioista. En väsy kertomaan teille Pojastani, todellisesta rakkaudesta. Lapseni, avatkaa siksi sydämenne minulle. Antakaa minun äitinä johdattaa teitä. Olkaa Poikani ja minun rakkauteni apostoleita. Äitinä pyydän: älkää unohtako niitä, jotka Poikani on kutsunut johdattamaan teitä. Kantakaa heitä sydämissänne ja rukoilkaa heidän puolestaan. Kiitos.
"
Viesti, 2.maaliskuu 2018 - Mirjanan saama viesti
"
R
akkaat lapset, taivaallinen Isä on tehnyt minussa suuria tekoja, niin kuin Hän tekee kaikissa niissä, jotka rakastavat Häntä hellästi, ja uskollisesti ja hartaasti palvelevat Häntä. Lapseni, taivaallinen Isä rakastaa teitä, Hänen rakkautensa tähden olen täällä teidän kanssanne. Hän puhuu teille. Miksi ette halua nähdä merkkejä? Kaikki on helpompaa Hänen kanssaan. Myös Hänen kanssaan eletty kärsimys on helpompaa, koska on uskoa. Usko auttaa kärsimyksessä, ja kärsimys ilman uskoa johtaa epätoivoon. Jumalalle eletty ja uhrattu kärsimys nostaa ylös. Eikö Poikani lunastanut maailman tuskallisella kärsimyksellään? Äitinä jaoin Poikani tuskan ja kärsimyksen, kuten jaan kaikkien teidän kanssanne. Lapseni, olen kanssanne elämässä: kärsimyksessä, tuskassa, ilossa ja rakkaudessa. Älkää siis luopuko toivosta. Toivo auttaa teitä ymmärtämään, että elämä on siellä. Lapseni, puhun teille, ääneni puhuu sielullenne, sydämeni puhuu sydämellenne. Rakkauteni apostolit, kuinka suuresti äidillinen sydämeni rakastaakaan teitä! Kuinka monia asioita haluankaan opettaa teille! Kuinka äidillinen sydämeni toivookaan, että
olisitte
täydellisiä. Mutta voitte tulla täydellisiksi vasta kun sielunne, ruumiinne ja rakkautenne yhdistyvät teissä. Pyydän teitä, lapseni: rukoilkaa paljon Kirkon ja sen palvelijoiden, paimentenne, puolesta, jotta Kirkko olisi sellainen kuin Poikani toivoo: kirkas kuin lähdevesi ja täynnä rakkautta. Kiitos.
"
Viesti, 2.huhtikuu 2018 - Mirjanan saama viesti
"
R
akkaat lapset, taivaallisen Isän suuren rakkauden ansiosta olen vierellänne äitinänne ja te olette minun vierelläni lapsinani, rakkauteni apostoleina, jotka jatkuvasti kokoan ympärilleni. Lapseni, te olette niitä, joiden tulee rukoillen antautua täydellisesti Pojalleni, niin että te ette enää elä, vaan minun Poikani elää teissä, niin että kaikki ne, jotka eivät tunne Poikaani, näkisivät Hänet teissä ja haluaisivat tuntea Hänet. Rukoilkaa, että he näkisivät teissä syvää nöyryyttä ja hyvyyttä, valmiutta palvella muita; että he näkisivät teidän sydämestänne elävän kutsumustanne maailmassa yhdessä Poikani kanssa; että he näkisivät teissä lempeyttä, hellyyttä ja rakkautta niin minun Poikaani kuin myös kaikkia veljiänne ja sisarianne kohtaan. Rakkauteni apostolit, teidän täytyy rukoilla paljon ja puhdistaa sydämenne, jotta kulkisitte ensimmäisinä Poikani tietä ja
olisitte
oikeamielisiä ja yhtä Poikani oikeudenmukaisuuden kanssa. Lapseni, rakkauteni apostoleina teidän täytyy olla osa sitä yhteyttä, joka säteilee Pojastani, jotta lapseni, jotka eivät tunne Poikaani, tunnistaisivat rakkauden yhteyden ja haluaisivat kulkea elämän tietä, tietä, joka johtaa yhteyteen Poikani kanssa. Kiitos.
"
Viesti, 25.heinäkuu 2018
"
R
akkaat lapset! Jumala lähetti minut johdattamaan teidät luoksensa, sillä Hän on voimanne. Pyydän teitä rukoilemaan Häntä ja luottamaan Häneen; Hän suojelee teitä kaikelta pahalta, joka vie sielut kauas armosta ja ilosta, joihin teitä kaikkia kutsutaan. Pienet lapset, eläkää taivasta täällä maan päällä, jotta
olisitte
onnellisia, ja valaiskoot Jumalan käskyt teitä matkallanne. Olen kanssanne ja rakastan teitä kaikkia äidillisellä rakkaudellani. Kiitos siitä, että olette vastanneet kutsuuni.
"
Viesti, 25.toukokuu 2019
"
R
akkaat lapset! Jumala on armossaan sallinut minun olla kanssanne, opastaa ja johdattaa teidät kääntymyksen tielle. Pienet lapset, teidät kaikki on kutsuttu rukoilemaan täydestä sydämestänne, jotta pelastussuunnitelma toteutuisi teille ja teidän kauttanne. Ymmärtäkää, pienet lapset, että elämä on lyhyt ja että iankaikkinen elämä odottaa teitä ansioidenne mukaan. Sen tähden rukoilkaa, rukoilkaa, rukoilkaa, jotta
olisitte
arvollisia välikappaleita Jumalan käsissä. Kiitos siitä, että olette vastanneet kutsuuni.
"
Viesti, 2.kesäkuu 2019 - Mirjanan saama viesti
"
R
akkaat lapset, ainoastaan puhdas ja avoin sydän saa aikaan sen, että voitte todella oppia tuntemaan Poikani, ja että kaikki ne, jotka eivät tunne hänen rakkauttaan, voivat oppia tuntemaan sen teidän kauttanne. Ainoastaan rakkaus saa teidät ymmärtämään, että se on suurempi kuin kuolema, koska todellinen rakkaus voitti kuoleman ja sai aikaan sen, että kuolemaa ei ole.
Rakkaat lapset, anteeksianto on rakkauden ylevin muoto. Rakkauteni apostoleina teidän tulee rukoilla, että
olisitte
hengessä vahvat, ja että pystyisitte ymmärtämään ja antamaan anteeksi. Ymmärtämällä ja anteeksi antamalla, te, rakkauteni apostolit, annatte esimerkin rakkaudesta ja laupeudesta. Kyky ymmärtää ja antaa anteeksi on lahja, jota on tarpeen rukoilla ja vaalia.
Anteeksi antamalla näytätte, että osaatte rakastaa. Katsokaa, lapseni, miten taivaallinen Isä rakastaa teitä suurella rakkaudella, ymmärtäen, anteeksi antaen ja oikeamielisesti, miten Hän antaa teille minut, sydäntenne äidin. Ja tässä minä olen, teidän keskellänne, siunatakseni teitä äidillisellä siunauksellani, kutsuakseni teitä rukoilemaan ja paastoamaan, kehottaakseni teitä uskomaan, toivomaan, antamaan anteeksi, rukoilemaan paimentenne puolesta, ja ennen kaikkea rakastamaan rajattomasti.
Lapseni, seuratkaa minua. Minun tieni on rauhan ja rakkauden tie, Poikani tie. Se on tie, joka johtaa sydämeni voittoon. Kiitos.
"
Viesti, 25.huhtikuu 2020
"
R
akkaat lapset! Kannustakoon tämä aika teitä henkilökohtaiseen kääntymykseen. Pienet lapset, rukoilkaa yksinäisyydessä Pyhää Henkeä vahvistamaan uskoanne ja luottamustanne Jumalaan, jotta
olisitte
soveliaita todistamaan rakkaudesta, jonka Jumala lahjoittaa teille läsnäoloni kautta. Pienet lapset, älkää antako koettelemusten kovettaa sydäntänne ja kuihduttaa rukouselämäänne. Heijastakaa Jumalan rakkautta ja todistakaa ylösnousseesta Jeesuksesta elämällänne. Olen kanssanne ja rakastan teitä kaikkia äidillisellä rakkaudellani. Kiitos siitä, että olette vastanneet kutsuuni.
"
Viesti, 25.syyskuu 2022
"
R
akkaat lapset! Rukoilkaa, että Pyhä Henki valaisisi teitä, jotta
olisitte
iloisia Jumalan etsijöitä ja rajattoman rakkauden todistajia. Olen kanssanne, pienet lapset, ja kutsun teitä kaikkia jälleen: olkaa rohkeita ja todistakaa hyvistä töistä, joita Jumala tekee teissä ja teidän kauttanne. Iloitkaa Herrassa. Tehkää hyvää lähimmäisellenne, niin että teidän on hyvä elää maan päällä. Rukoilkaa rauhan puolesta, joka on uhattuna, koska saatana haluaa sotaa ja levottomuutta. Kiitos siitä, että olette vastanneet kutsuuni.
"
Viesti, 25.joulukuu 2022
"
R
akkaat lapset! Tänään tuon teille Poikani Jeesuksen, jotta
olisitte
Hänen rauhansa ja taivaan kirkkauden ja ilon heijastus. Rukoilkaa, pienet lapset, että
olisitte
avoimia vastaanottamaan rauhan, sillä monet sydämet ovat suljetut valon kutsulta, joka muuttaa sydämet. Olen kanssanne ja rukoilen, että
olisitte
avoimia ottamaan vastaan Rauhan kuninkaan, joka täyttää sydämenne lämmöllä ja siunauksella. Kiitos siitä, että olette vastanneet kutsuuni.
"
To compare Medjugorje messages with another language versions choose