Our Lady of Medjugorje Messages containing 'on'
Total found:
232
Viesti, 2.syyskuu 2011 - Mirjanan saama viesti
"
R
akkaat lapset! Koko sydämestäni ja sielustani, joka
on
täynnä uskoa ja rakkautta taivaallista Isää kohtaan, annoin teille Poikani, ja annan Hänet teille uudelleen. Poikani
on
opettanut teidät, kaikki maailman kansat, tuntemaan ainoan tosi Jumalan ja Hänen rakkautensa. Hän
on
johtanut teitä totuuden tiellä ja tehnyt teistä veljiä ja sisaria. Sen tähden, lapseni, älkää eksykö, älkää sulkeko sydämiänne tältä totuudelta, toivolta ja rakkaudelta. Kaikki teidän ympärillänne
on
ohimenevää ja kaikki romahtaa, vain Jumalan kunnia jää. Luopukaa siis kaikesta, mikä etäännyttää teidät Herrasta. Palvokaa vain Häntä, koska Hän
on
ainoa tosi Jumala. Olen kanssanne ja pysyn kanssanne. Rukoilen erityisesti pappien puolesta, jotta he edustaisivat Poikaani arvokkaasti ja johtaisivat teitä rakkaudella totuuden tiellä. Kiitos.
"
Viesti, 25.syyskuu 2011
"
R
akkaat lapset! Kutsun teitä kaikkia todistamaan tänä aikana. Te, jotka elätte Jumalan rakkaudessa ja joille Hän
on
suonut lahjojaan, todistakaa niistä sanoillanne ja elämällänne, jotta ne tuottaisivat iloa ja rohkaisisivat muita uskoon. Olen kanssanne ja rukoilen lakkaamatta teidän kaikkien puolesta Jumalan edessä, jotta uskonne olisi aina elävää ja iloista Jumalan rakkaudessa. Kiitos siitä, että olette vastanneet kutsuuni.
"
Viesti, 2.lokakuu 2011 - Mirjanan saama viesti
"
R
akkaat lapset! Tänäänkin äidillinen sydämeni kutsuu teitä rukoukseen, henkilökohtaiseen suhteeseen Isä Jumalan kanssa, rukouksen iloon Hänessä. Isä Jumala ei ole teistä kaukana eikä Hän ole teille tuntematon. Hän ilmaisi itsensä teille Poikani kautta ja antoi teille elämän, minun Poikani. Sen tähden, lapseni, älkää antako periksi kiusauksille, jotka haluavat erottaa teidät Isä Jumalasta. Rukoikaa! Älkää yrittäkö perustaa perheitä ja yhteisöjä ilman Häntä. Rukoikaa! Rukoilkaa, että sydämenne olisivat tulvillaan hyvyyttä, joka tulee vain Pojaltani, joka
on
itse hyvyys. Vain hyvyyttä täynnä olevat sydämet voivat ymmärtää ja ottaa vastaan Isä Jumalan. Johdan teitä edelleen. Pyydän aivan erityisellä tavalla, ettette tuomitsisi pappejanne. Lapseni, unohdatteko, että Isä Jumala
on
kutsunut heidät? Rukoilkaa! Kiitos.
"
Mirjana sanoi: ”En ole koskaan sanonut mitään aiemmin, mutta oletteko tietoisia siitä, veljet ja sisaret, että Jumalan äiti oli luonamme? Jokaisen meistä pitäisi kysyä itseltään: ”Oletko sinä tämän arvoinen?”. Sanon tämän, koska minusta tuntuu pahalta nähdä Hänen (Neitsyt Marian) tuskansa, siksi että jokainen meistä etsii ihmettä, mutta ei halua aikaansaada sitä itsessään.”
Viesti, 2.tammikuu 2012 - Mirjanan saama viesti
"
R
akkaat lapset! Kun katson sydämiinne äidillistä huolta tuntien, näen niissä tuskaa ja kärsimystä, näen haavoittuneen menneisyyden ja loputtoman etsinnän. Näen lapseni, jotka haluavat olla onnellisia mutta eivät tiedä miten. Avautukaa Isälle. Se
on
tie onneen, tie, jota pitkin haluan teitä johdattaa. Isä Jumala ei koskaan jätä lapsiaan yksin, varsinkaan silloin kun nämä kokevat tuskaa ja epätoivoa. Kun ymmärrätte ja hyväksytte sen, teistä tulee onnellisia. Etsintänne päättyy. Rakastatte ettekä ole peloissanne. Saatte elämäänne toivon ja totuuden, joka
on
minun Poikani. Kiitos. Pyydän teitä rukoilemaan niiden puolesta, jotka Poikani
on
valinnut. Älkää tuomitko, sillä te kaikki joudutte tuomiolle.
"
Viesti, 2.helmikuu 2012 - Mirjanan saama viesti
"
R
akkaat lapset! Olen ollut kanssanne jo kauan ja pitkään osoittanut teille Jumalan läsnäolon ja Hänen äärettömän rakkautensa, jonka toivon teidän kaikkien oppivan tuntemaan. Entä te, lapseni? Te olette edelleen kuuroja ja sokeita, kun katsotte ympärillänne olevaa maailmaa, mutta ette halua nähdä, mihin se
on
menossa ilman Poikaani. Kiellätte Hänet, mutta Hän
on
kaiken armon lähde. Kuuntelette minua kun puhun teille, mutta sydämenne ovat sulkeutuneet ettekä kuule minua. Ette rukoile, että Pyhä Henki valaisisi teitä. Lapseni, ylpeys hallitsee. Opastan teitä nöyryyteen. Lapseni, muistakaa, että vain nöyrä sielu loistaa puhtautta ja kauneutta, koska se
on
oppinut tuntemaan Jumalan rakkauden. Vain nöyrästä sielusta tulee taivas, koska Poikani
on
siellä. Kiitos. Pyydän teitä jälleen rukoilemaan niiden puolesta, jotka Poikani
on
valinnut eli pappienne puolesta.
"
Viesti, 2.maaliskuu 2012 - Mirjanan saama viesti
"
R
akkaat lapset! Tulen luoksenne Jumalan mittaamattoman rakkauden avulla ja kutsun teitä hellittämättä Poikani syleilyyn. Äidin sydämeni pyytää hartaasti mutta myös varoittaa teitä, lapseni: olkaa eniten huolissanne niistä, jotka eivät ole oppineet tuntemaan Poikaani. Älkää käyttäytykö niin, että he teitä ja elämäänne katsellessaan eivät halua oppia tuntemaan Häntä. Rukoilkaa, että Pyhä Henki antaisi Poikani vaikuttaa teissä. Rukoilkaa, että voisitte olla jumalallisen valon apostoleita tänä pimeyden ja toivottomuuden aikana. Tämä aika
on
teille koettelemuksen aikaa. Lähtekää matkaan kanssani ruusukko kädessä ja rakkaus sydämessä. Johdatan teidät pääsiäiseen Pojassani. Rukoilkaa niiden puolesta, jotka Poikani
on
valinnut, jotta he voisivat aina elää Hänen kauttaan ja Hänessä. Kiitos.
"
Viesti, 18.maaliskuu 2012 - Vuosittainen ilmestys Mirjana Dragicevic-Soldolle
Näkijä Mirjana Dragicevic-Soldo sai päivittäisiä ilmestyksiä 24.6.1981-25.12.1982. Viimeisen päivittäisen ilmestyksen aikana Neitsyt Maria antoi Mirjanalle 10:nnen salaisuuden ja sanoi ilmestyvänsä tälle kerran vuodessa, 18. maaliskuuta. Näin
on
siitä lähtien tapahtunut vuosien ajan. Tuhannet pyhiinvaeltajat kokoontuivat rukoilemaan ruusukkoa ”Blue Crossin” luo. Ilmestys alkoi kello 14.00 ja päättyi 14.05.
"
R
akkaat lapset! Tulen keskuuteenne, koska haluan olla äitinne, puolestapuhujanne. Haluan olla yhdysside teidän ja taivaallisen Isän välillä - teidän välittäjänne. Haluan tarttua käteenne ja lähteä taistelemaan kanssanne saastaista henkeä vastaan. Lapseni, omistautukaa kokonaan minulle. Otan elämänne äidillisiin käsiini, opetan rauhaa ja rakkautta ja luovutan ne sitten Pojalleni. Pyydän teitä rukoilemaan ja paastoamaan, sillä vain siten saatte viisautta todistaa Pojastani oikealla tavalla äidillisen sydämeni kautta. Rukoilkaa pappienne puolesta, jotta he Poikaani yhdistyneinä aina osaisivat iloisesti julistaa Jumalan sanaa. Kiitos.
"
Viesti, 2.huhtikuu 2012 - Mirjanan saama viesti
"
R
akkaat lapset! Rauhan kuningattarena haluan antaa teille rauhan, lapseni, todellisen rauhan, joka tulee jumalallisen Poikani sydämestä. Äitinä rukoilen, että viisaus, nöyryys ja hyvyys vallitsisivat sydämissänne, samoin kuin rauha ja minun Poikani. Kun Poikani hallitsee sydämissänne, voitte auttaa muita tutustumaan Häneen. Kun teillä
on
taivaallinen rauha, ne jotka etsivät sitä vääristä paikoista ja aiheuttavat siten tuskaa äidilliselle sydämelleni, tunnistavat sen. Lapseni, iloitsen suuresti kun näen, että otatte vastaan sanani ja haluatte seurata minua. Älkää pelätkö, ette ole yksin. Antakaa minulle kätenne, niin johdatan teitä. Älkää unohtako pappejanne. Rukoilkaa, että he aina ajattelisivat Poikaani, joka
on
kutsunut heidät todistamaan Hänestä. Kiitos.
"
Viesti, 2.kesäkuu 2012 - Mirjanan saama viesti
"
R
akkaat lapset! Olen yhä keskuudessanne, sillä haluan äärettömällä rakkaudellani näyttää teille taivaan oven. Haluan kertoa teille, miten se avataan: hyvyydellä, armeliaisuudella, rakkaudella ja rauhalla – minun Poikani kautta. Sen tähden, lapseni, älkää hukatko aikaa turhuuteen. Vain tieto Poikani rakkaudesta voi pelastaa teidät. Tämän pelastavan rakkauden ja Pyhän Hengen kautta Hän valitsi minut, ja minä, yhdessä Hänen kanssaan, valitsen teidät Hänen rakkautensa ja tahtonsa apostoleiksi. Lapseni, teillä
on
suuri vastuu. Toivon, että autatte esimerkkinne avulla syntisiä saamaan takaisin näkönsä, rikastamaan heidän sieluparkojaan ja tuomaan heidät takaisin syleilyyni. Sen tähden, rukoilkaa, rukoilkaa, paastotkaa ja käykää ripillä säännöllisesti. Jos Poikani vastaanottaminen eukaristiassa
on
elämänne keskipiste, älkää pelätkö, silloin te pystytte kaikkeen. Minä olen kanssanne. Rukoilen joka päivä pappien puolesta ja odotan teiltä samaa. Sillä, lapseni, ilman heidän ohjaustaan ja vahvistavaa siunaustaan te ette pääse eteenpäin. Kiitos.
"
Viesti, 25.heinäkuu 2012
"
R
akkaat lapset! Tänään kutsun teitä ”hyvään”. Olkaa rauhan ja hyvyyden tuojia tässä maailmassa. Rukoilkaa, että Jumala antaa teille voimaa, niin että toivo ja ylpeys vallitsevat aina sydämessänne ja elämässänne, sillä te olette Jumalan lapsia ja Hänen toivonsa tuojia tässä maailmassa, joka
on
ilman sydämen iloa ja tulevaisuutta, koska sen sydän ei ole avoin Jumalalle joka
on
pelastuksenne. Kiitos siitä, että olette vastanneet kutsuuni.
"
Viesti, 2.elokuu 2012 - Mirjanan saama viesti
"
R
akkaat lapset, olen kanssanne enkä anna periksi. Haluan, että opitte tuntemaan Poikani. Haluan lapseni mukaani iankaikkiseen elämään. Haluan, että tunnette rauhan ilon ja saatte ikuisen pelastuksen. Rukoilen, että voitatte inhimilliset heikkoudet. Rukoilen, että Poikani antaa teille puhtaat sydämet. Rakkaat lapseni, vain puhtaat sydämet tietävät, miten kannetaan ristiä ja miten uhraudutaan kaikkien niiden syntisten puolesta, jotka ovat loukanneet taivaallista Isää ja jotka, tänäänkin, loukkaavat Häntä, vaikka eivät ole oppineet Häntä tuntemaan. Rukoilen, että opitte tuntemaan todellisen uskon valon, joka tulee vain puhtaiden sydänten rukouksesta. Silloin kaikki ne, jotka ovat lähellänne, tuntevat Poikani rakkauden. Rukoilkaa niiden puolesta, jotka Poikani
on
valinnut johtamaan teitä pelastuksen tiellä. Pidättäytykää kaikesta arvostelusta. Kiitos.
"
Viesti, 2.syyskuu 2012 - Mirjanan saama viesti
"
R
akkaat lapset, kun katson teitä, sieluni etsii niitä sieluja, joiden kanssa se haluaa olla yhtä - sieluja, jotka ovat ymmärtäneet, kuinka tärkeää
on
rukoilla niiden lasteni puolesta, jotka eivät ole oppineet tuntemaan taivaallisen Isän rakkautta. Kutsun teitä, koska tarvitsen teitä. Ottakaa tehtävä vastaan älkääkä pelätkö, minä vahvistan teitä. Täytän teidät armollani. Suojelen teitä rakkaudellani pahalta hengeltä. Olen kanssanne. Lohdutan teitä läsnäolollani vaikeina hetkinä. Kiitos avoimista sydämistänne. Rukoilkaa pappien puolesta. Rukoilkaa, että yhteys Poikani ja heidän välillään vahvistuu yhä, niin että heistä tulee yksi. Kiitos.
"
Viesti, 25.syyskuu 2012
"
R
akkaat lapset! Kun katsotte luonnossa sitä värien runsautta, jonka Korkein teille antaa, avatkaa sydämenne ja rukoilkaa kiittäen kaikesta siitä hyvästä, mitä teillä
on
, ja sanokaa: ” Minut
on
luotu tänne iankaikkisuutta varten” – ja ikävoikää taivaallisia asioita, sillä Jumala rakastaa teitä mittaamattomalla rakkaudella. Siksi Hän antoi minutkin teille, sanomaan: ” Vain Jumalassa
on
teidän rauhanne ja toivonne, rakkaat lapset.” Kiitos siitä, että olette vastanneet kutsuuni.
"
Viesti, 2.lokakuu 2012 - Mirjanan saama viesti
"
R
akkaat lapset! Kutsun teitä ja tulen keskuuteenne, koska tarvitsen teitä. Tarvitsen puhdassydämisiä apostoleja. Rukoilen, ja teidänkin tulisi rukoilla, että Pyhä Henki vahvistaisi ja johtaisi teitä, että Hän valaisisi teitä ja täyttäisi teidät rakkaudella ja nöyryydellä. Rukoilkaa, että Hän täyttäisi teidät armolla ja armeliaisuudella. Vain silloin te ymmärrätte minua, lapseni. Vain silloin te ymmärrätte tuskani niiden vuoksi, jotka eivät ole oppineet tuntemaan Jumalan rakkautta. Silloin te voitte auttaa minua. Teistä tulee Jumalan rakkauden valontuojia. Valaisette tietä niille, joille
on
annettu silmät mutta jotka eivät halua nähdä. Haluan, että kaikki lapseni näkevät Poikani. Haluan, että kaikki lapseni kokevat Hänen valtakuntansa. Kutsun teitä jälleen ja pyydän teitä rukoilemaan niiden puolesta, jotka Poikani
on
kutsunut. Kiitos.
"
Viesti, 25.lokakuu 2012
"
R
akkaat lapset! Kutsun teitä tänään rukoilemaan rukousaiheitteni puolesta. Ryhtykää jälleen paastoamaan ja rukoilemaan, sillä saatana
on
viekas ja houkuttelee monet sydämet syntiin ja kadotukseen. Kutsun teitä, pienet lapset, elämään pyhyydessä ja armossa. Palvokaa Poikaani, jotta Hän voi täyttää teidät rauhallaan ja rakkaudellaan, joita te kaipaatte. Kiitos siitä, että olette vastanneet kutsuuni.
"
Viesti, 2.marraskuu 2012 - Mirjanan saama viesti
"
R
akkaat lapset, äitinä pyydän teitä jatkamaan sinnikkäästi apostoleinani. Rukoilen, että Poikani antaa teille jumalallista viisautta ja voimaa. Rukoilen, että pystytte arvioimaan kaikkea ympärillänne olevaa Jumalan totuuden mukaisesti ja vastustamaan voimakkaasti kaikkea, mikä haluaa etäännyttää teidät Pojastani. Rukoilen, että todistatte taivaallisen Isän rakkaudesta Poikani kautta. Lapseni, teille
on
annettu suuri armo; saatte olla Jumalan rakkauden todistajia. Älkää suhtautuko teille annettuun velvollisuuteen kevyesti. Älkää tehkö äidillistä sydäntäni murheelliseksi. Äitinä haluan luottaa lapsiini, apostoleihini. Paastoamalla ja rukoilemalla autatte minua rukoilemaan, että Poikani olisi vierellänne ja että Hänen nimensä pyhittyisi kauttanne. Rukoilkaa pappien puolesta, sillä ilman heitä mikään näistä asioista ei olisi mahdollinen. Kiitos.”
"
Viesti, 2.joulukuu 2012 - Mirjanan saama viesti
"
R
akkaat lapset, kutsun teitä jälleen äidillisellä rakkaudella ja kärsivällisyydellä elämään Poikaani seuraten, levittämään Hänen rauhaansa ja rakkauttaan, niin että te, minun apostoleinani, otatte vastaan Jumalan totuuden koko sydämestänne ja rukoilette Pyhää Henkeä johdattamaan teitä. Silloin te pystytte uskollisesti palvelemaan Poikaani ja osoittamaan elämällänne muille Hänen rakkauttaan. Poikani rakkauden ja minun äidinrakkauteni avulla yritän saada kaikki eksyneet lapseni äidilliseen syleilyyni ja osoittaa heille uskon tien. Lapseni, auttakaa minua taistelussani äitinä ja rukoilkaa kanssani, että syntiset tulisivat tietoisiksi synneistään ja katuisivat vilpittömästi. Rukoilkaa myös niiden puolesta, jotka Poikani
on
valinnut ja pyhittänyt nimessään. Kiitos.
"
Viesti, 25.joulukuu 2012 - Vuosittainen ilmestys Jakoville
Viimeisen päivittäisen ilmestyksen aikana 12.9.1998 Neitsyt Maria ilmoitti Jakov Cololle, että tästä lähin tämä saisi yhden ilmestyksen vuodessa, joulupäivänä 25.12. Näin tapahtui tänä vuonnakin. Ilmestys alkoi kello 14.15 ja kesti 10 minuuttia. Sen jälkeen Jakov välitti Neitsyt Marialta saamansa viestin:
"
R
akkaat lapset, lahjoittakaa minulle elämänne ja luovuttakaa itsenne kokonaan minulle, jotta voin auttaa teitä ymmärtämään äidillistä rakkauttani ja Poikani rakkautta teitä kohtaan. Lapseni, rakastan teitä suunnattomasti ja tänään, aivan erityisellä tavalla, Poikani syntymäpäivänä, haluan ottaa jokaisen teistä sydämeeni ja lahjoittaa elämänne Pojalleni. Lapseni, Jeesus rakastaa teitä ja antaa teille armon elää laupeudessaan, mutta synti
on
vallannut monien sydämet ja elätte pimeydessä. Sen tähden, lapseni, älkää odottako, sanokaa ”ei” synnille ja luovuttakaa sydämenne Pojalleni, sillä vain siten te voitte elää Jumalan armossa ja lähteä pelastuksen tielle Jeesus sydämissänne.
"
Viesti, 2.tammikuu 2013 - Mirjanan saama viesti
"
R
akkaat lapset, suurella rakkaudella ja kärsivällisyydellä yritän tehdä teidän sydämistänne oman sydämeni kaltaisen. Yritän opettaa teille esimerkilläni nöyryyttä, viisautta ja rakkautta, sillä minä tarvitsen teitä; en onnistu ilman teitä, lapseni. Jumalan tahdon mukaisesti valitsen teidät, Hänen voimallaan vahvistan teitä. Älkää siis pelätkö avata minulle sydämiänne, lapseni. Annan ne Pojalleni ja vastalahjaksi Hän antaa teille taivaallisen rauhan. Välitätte sen kaikille niille, joita kohtaatte, todistatte Jumalan rakkaudesta elämällänne ja annatte Poikani lahjaksi itsenne kautta. Johdatan teitä sovinnon, paaston ja rukouksen kautta. Rakkauteni
on
ääretön. Älkää pelätkö. Lapseni, rukoilkaa pappien puolesta. Älkää puhuko tuomitsevasti, sillä muistakaa: Poikani
on
valinnut heidät ja vain Hänellä
on
oikeus tuomita. Kiitos.
"
Viesti, 2.helmikuu 2013 - Mirjanan saama viesti
"
R
akkaat lapset! Rakkaus tuo minut luoksenne, aito rakkaus, jota haluan opettaa teillekin. Tätä rakkautta Poikani osoitti teille kuollessaan ristillä rakkaudesta teitä kohtaan. Tämä rakkaus
on
aina valmis antamaan ja pyytämään anteeksi. Kuinka suuri
on
rakkautenne? Äidillinen sydämeni
on
surullinen etsiessään rakkautta teidän sydämistänne. Ette ole valmiita alistamaan tahtoanne Jumalan tahtoon rakkaudesta. Ette voi auttaa minua opettamaan Jumalan rakkautta sitä vielä tuntemattomille, koska teillä ei ole aitoa rakkautta. Pyhittäkää sydämenne minulle, niin minä johdatan teitä. Opetan teitä antamaan anteeksi, rakastamaan vihamiehiänne ja elämään Poikani tahdon mukaan. Älkää pelätkö itsenne puolesta. Poikani ei unohda kärsimyksissä niitä, jotka rakastavat. Minä olen vierellänne. Rukoilen taivaallista Isää, jotta ikuisen totuuden ja rakkauden valo valaisisi teitä. Rukoilkaa pappienne puolesta, jotta he teidän paastonne ja rukouksenne kautta voisivat johdattaa teitä rakkaudessa. Kiitos.
"
To compare Medjugorje messages with another language versions choose
<<Previous
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
Next>>