Our Lady of Medjugorje Messages containing 't'
Total found:
262
Viesti, 25.toukokuu 2015
"
R
akkaat lapset! Olen
t
änäänkin kanssanne ja kutsun ilolla teitä kaikkia rukoilemaan ja uskomaan rukouksen voimaan. Avatkaa sydämenne, pienet lapset, jotta Jumala voi
t
äyttää teidä
t
rakkaudellaan, ja teistä tulee ilo toisille. Todistuksestanne tulee vahva ja kaikesta, mitä teette, välittyy Jumalan lempeys. Olen kanssanne ja rukoilen puolestanne ja kääntymyksenne puolesta, kunnes asetatte Jumalan ensimmäiselle sijalle. Kiitos siitä, että olette vastanneet kutsuuni.
"
Viesti, 2.kesäkuu 2015 - Mirjanan saama viesti
"
R
akkaat lapset, haluan toimia teidän kauttanne, lapseni, apostolini, niin että voin lopuksi koota kaikki lapseni sinne, missä kaikki on valmista onneanne varten. Rukoilen puolestanne, että voitte käännyttää toisia tekojen kautta, sillä on tullut aika tehdä totuuden tekoja Poikaani varten. Rakkauteni tekee teissä työ
t
ä - tulen käyttämään teitä. Luottakaa minuun, sillä kaikkea mitä haluan, haluan teidän hyväksenne, iankaikkista hyvää, jonka taivaallinen Isä on luonut. Te, lapseni, apostolini, elätte maan päällä yhdessä lasteni kanssa, jotka eivä
t
ole oppineet tuntemaan Poikani rakkautta, eivätkä kutsu minua "äidiksi". Älkää kuitenkaan pelätkö todistaa Totuudesta. Jos ette pelkää ja todistatte rohkeasti, totuus voittaa ihmeellisellä tavalla. Mutta muistakaa, että voima on rakkaudessa. Lapseni, rakkaus on katumusta, anteeksiantoa, rukousta, uhrauksia ja laupeutta. Jos osaatte rakastaa, käännytätte toisia teoillanne ja edesautatte Poikani valon pääsyä sieluihin. Kiitos. Rukoilkaa paimentenne puolesta. He kuuluvat Pojalleni. Hän kutsui heidä
t
. Rukoilkaa, että heillä olisi aina voimaa ja rohkeutta loistaa Poikani valoa.
"
Viesti, 25.kesäkuu 2015
"
R
akkaat lapset!
T
änäänkin Korkein antaa minulle armon rakastaa teitä ja kutsua teitä kääntymykseen. Pienet lapset, olkoon Jumala huomisenne, ei sota eikä rauhattomuus; ilon ja rauhan, ei surun,
t
äytyy vallita jokaisen ihmisen sydämessä – mutta ilman Jumalaa te ette koskaan löydä rauhaa. Sen
t
ähden, pienet lapset, palatkaa Jumalan luo ja rukoukseen, niin että sydämenne laulaa ilosta. Olen kanssanne ja rakastan teitä suunnattomalla rakkaudella. Kiitos siitä, että olette vastanneet kutsuuni.
"
Viesti, 2.heinäkuu 2015 - Mirjanan saama viesti
"
R
akkaat lapset, kutsun teitä levittämään uskoa Poikaani - teidän uskoanne. Te, Pyhän Hengen valaisemat lapseni, apostolini, välittäkää sitä toisille, niille, jotka eivä
t
usko, jotka eivä
t
tiedä, jotka eivä
t
halua tietää. Siksi teidän
t
äytyy rukoilla paljon rakkauden lahjaa, sillä rakkaus on merkki aidosta uskosta - niin teistä tulee rakkauteni apostoleita. Rakkaus tekee yhä uudestaan eläväksi eukaristian tuskan ja ilon sekä Poikani kärsimyksen, jonka kautta Hän näytti teille, mitä tarkoittaa mittaamattoman suuri rakkaus; se uudistaa ilon siitä, että Hän jätti ruumiinsa ja verensä ravinnoksenne, ollen siten yhtä teidän kanssanne. Kun katson teitä hellyydellä, tunnen suunnatonta rakkautta, joka vahvistaa haluani johtaa teidä
t
lujaan uskoon. Luja usko antaa teille iloa ja onnea maan päällä ja lopussa kohtaatte Poikani. Se on Hänen toiveensa. Sen
t
ähden, eläkää Hänessä, eläkää rakkaudessa, eläkää valossa, joka aina valaisee teitä eukaristiassa. Pyydän teitä rukoilemaan paljon paimentenne puolesta, jotta rakastaisitte heitä yhä enemmän, sillä Poikani antoi heidä
t
teille ravitsemaan teitä Hänen ruumiillansa ja opettamaan teille rakkautta. Rakastakaa siis tekin heitä. Mutta muistakaa, lapseni, että rakkaus on kestämistä ja antamista, ei koskaan tuomitsemista. Kiitos.
"
Viesti, 25.heinäkuu 2015
"
R
akkaat lapset! Olen
t
änäänkin kanssanne ilolla ja kutsun teitä kaikkia, pienet lapset: rukoilkaa, rukoilkaa, rukoilkaa, jotta käsittäisitte teitä kohtaan tuntemani rakkauden. Rakkauteni on vahvempi kuin pahuus, pienet lapset, lähestykää siis Jumalaa, jotta tuntisitte iloni Jumalassa. Ilman Jumalaa, pienet lapset, teillä ei ole tulevaisuutta, toivoa eikä pelastusta; luopukaa sen
t
ähden pahuudesta ja valitkaa hyvyys. Olen luonanne, ja rukoilen yhdessä teidän kanssanne Jumalan edessä kaikkien tarpeittenne puolesta. Kiitos siitä, että olette vastanneet kutsuuni.
"
Viesti, 2.elokuu 2015 - Mirjanan saama viesti
"
R
akkaat lapset! Äitinä, joka rakastaa lapsiaan, minä näen miten vaikeassa ajassa te elätte. Näen kärsimyksenne mutta tietäkää, ettette ole yksin. Poikani on kanssanne. Hän on kaikkialla. Hän on näkymä
t
ön, mutta te voitte nähdä Hänet, jos elätte Hänessä. Hän on valo, joka valaisee sielunne ja antaa teille rauhan. Hän on Kirkko, jota teidän
t
äytyy rakastaa ja jonka puolesta teidän
t
äytyy aina rukoilla ja taistella - ei vain sanoin, vaan rakkauden teoin. Lapseni, auttakaa jokaista tuntemaan Poikani ja rakastamaan Häntä, sillä totuus on Jumalasta syntyneessä Pojassani - Jumalan Pojassa. Älkää tuhlatko aikaa liialliseen pohdiskeluun, se etäännyttää teidä
t
totuudesta. Ottakaa vastaan Hänen sanansa sydämen yksinkertaisuudella ja eläkää sen mukaan. Jos elätte Hänen sanansa mukaan, rukoilette. Jos elätte Hänen sanansa mukaan, rakastatte armahtavalla rakkaudella; rakastatte toisianne. Mitä enemmän rakastatte, sitä kauempana olette kuolemasta. Niille, jotka elävä
t
Poikani sanan mukaan ja jotka rakastavat, kuolemasta tulee elämä. Kiitos. Rukoilkaa, että näkisitte Poikani paimenissanne. Rukoilkaa, että pystyisitte syleilemään Häntä heissä.
"
Viesti, 25.elokuu 2015
"
R
akkaat lapset!
T
änäänkin kutsun teitä: olkaa rukous. Antakoon rukous teille siivet Jumalan kohtaamiseen. Maailmalla on koettelemusten hetki, koska se unohti ja hylkäsi Jumalan. Sen
t
ähden, pienet lapset, olkaa te niitä, jotka etsivä
t
ja rakastavat Jumalaa yli kaiken. Olen kanssanne ja johdatan teidä
t
Poikani luo, mutta teidän
t
äytyy sanoa ”kyllä” Jumalan lasten vapaudessa. Rukoilen puolestanne ja rakastan teitä, pienet lapset, äärettömällä rakkaudella. Kiitos siitä, että olette vastanneet kutsuuni.
"
Viesti, 2.syyskuu 2015 - Mirjanan saama viesti
"
R
akkaat lapset, rakkaat rakkauden apostolini, totuuden tuojani, kutsun teitä jälleen ja kokoan teidä
t
ympärilleni auttamaan minua, auttamaan kaikkia lapsiani, jotka janoavat rakkautta ja totuutta - minun Poikaani. Olen taivaallisen Isän lähettämä armo, lähetetty auttamaan teitä elämään Poikani sanaa. Rakastakaa toisianne. Elin maanpäällistä elämäänne. Tiedän, ettei se ole aina helppoa, mutta jos rakastatte toisianne, rukoilette sydämellänne, yllätte hengellisiin korkeuksiin, ja tie taivaaseen avautuu teille. Siellä minä, teidän äitinne, odotan teitä, koska minä olen siellä. Olkaa uskollisia Pojalleni ja opettakaa uskollisuutta muille. Olen kanssanne. Minä autan teitä. Opetan teille uskoa, jotta osaatte välittää sitä muille oikealla tavalla. Opetan teille totuutta, jotta tunnistatte sen. Opetan teille rakkautta, jotta opitte tietämään, mitä aito rakkaus on. Lapseni, Poikani tulee puhumaan teidän sanojenne ja tekojenne kautta. Kiitos.
"
Viesti, 25.syyskuu 2015
"
R
akkaat lapset!
T
änäänkin rukoilen, että Pyhä Henki
t
äyttäisi sydämenne vahvalla uskolla. Rukous ja usko
t
äyttävä
t
sydämenne rakkaudella ja ilolla, ja teistä tulee merkki niille, jotka ovat kaukana Jumalasta. Pienet lapset, rohkaiskaa toisianne sydämen rukoukseen, niin että rukous voi
t
äyttää elämänne. Niin teistä, pienet lapset, tulee joka päivä ennen kaikkea palvelemisen todistajia: palvelette Jumalaa adoraatiossa ja lähimmäistänne hädässä. Olen kanssanne ja rukoilen teidän kaikkien puolesta. Kiitos siitä, että olette vastanneet kutsuuni.
"
Viesti, 2.lokakuu 2015 - Mirjanan saama viesti
"
R
akkaat lapset! Olen keskuudessanne rohkaistakseni teitä,
t
äyttääkseni teidä
t
rakkaudellani ja kutsuakseni teidä
t
jälleen Poikani rakkauden todistajiksi. Monilla lapsillani ei ole toivoa, rauhaa eikä rakkautta. He etsivä
t
Poikaani mutta eivä
t
tiedä, miten ja mistä löytäisivä
t
Hänet. Poikani ottaa heidä
t
avosylin vastaan, ja teidän tehtävänne on auttaa heitä tulemaan Hänen syleilyynsä. Lapseni, siksi teidän
t
äytyy rukoilla rakkautta. Teidän
t
äytyy rukoilla yhä enemmän rakkautta, koska rakkaus voittaa kuoleman ja tekee elämästä kestävän. Rakkauteni apostolit, lapseni, olkaa yhtä rukouksessa sydämen yksinkertaisuudella ja vilpittömyydellä, huolimatta siitä, miten kaukana olette toisistanne. Rohkaiskaa toisianne hengelliseen kasvuun, niin kuin minäkin rohkaisen teitä. Suojelen teitä ja olen luonanne aina kun ajattelette minua. Rukoilkaa myös paimentenne puolesta, heidän, jotka luopuvat kaikesta sekä Poikani että teidän vuoksenne. Rakastakaa heitä ja rukoilkaa heidän puolestaan. Taivaallinen Isä kuulee rukouksenne. Kiitos.
"
Viesti, 25.lokakuu 2015
"
R
akkaat lapset!
T
änäänkin rukoilen teidän kaikkien puolesta, varsinkin niiden, jotka ovat sulkeneet sydämensä minun kutsultani. Elätte armon aikaa ettekä ole tietoisia lahjoista, joita Jumala antaa teille läsnäoloni kautta. Pienet lapset, päättäkää
t
änään myös pyhyyden puolesta, ja ottakaa mallia
t
ämän ajan pyhistä, niin huomaatte, että pyhyys on todellisuutta teille kaikille. Iloitkaa rakkaudessa, pienet lapset, Jumalan silmissä te olette ainutlaatuisia ja korvaamattomia, koska olette Jumalan ilo
t
ässä maailmassa. Todistakaa rauhasta, rukouksesta ja rakkaudesta. Kiitos siitä, että olette vastanneet kutsuuni.
"
Viesti, 2.marraskuu 2015 - Mirjanan saama viesti
"
R
akkaat lapset, tahdon jälleen puhua teille rakkaudesta. Olen koonnut teidä
t
ympärilleni Poikani nimessä Hänen tahtonsa mukaan. Haluan, että uskonne on vahva, ja että se virtaa rakkaudesta. Sillä lapsistani ne, jotka ymmärtävä
t
Poikani rakkauden ja seuraavat sitä, elävä
t
rakkaudessa ja toivossa. He ovat oppineet tuntemaan Jumalan rakkauden. Sen
t
ähden, lapseni, rukoilkaa, rukoilkaa, jotta voitte rakastaa yhä enemmän ja tehdä rakkauden tekoja. Sillä usko yksin, ilman rakkautta ja rakkauden tekoja, ei ole sitä mitä pyydän teiltä: lapseni, se on harhakuva uskosta. Se on itsekehua. Poikani etsii uskoa ja tekoja, rakkautta ja hyvyyttä. Rukoilen ja pyydän teitäkin rukoilemaan ja rakastamaan, sillä toivon, että kun Poikani katsoo kaikkien lasteni sydämiin, hän voisi nähdä niissä rakkautta ja hyvyyttä, ei vihaa eikä välin- pitämättömyyttä. Lapseni, rakkauteni apostolit, älkää menettäkö toivoanne, älkää menettäkö voimaanne. Te pystytte siihen. Rohkaisen teitä ja siunaan teitä. Sillä kaikki se, mikä on
t
ästä maailmasta - minkä monet lapsistani ikävä kyllä asettavat etusijalle - katoaa; vain rakkaus ja rakkauden teot jäävä
t
jäljelle ja avaavat oven taivasten valtakuntaan. Odotan teitä sillä ovella. Sen oven luona haluan toivottaa kaikki lapseni tervetulleiksi ja syleillä heitä. Kiitos!
"
Viesti, 25.marraskuu 2015
"
R
akkaat lapset!
T
änään kutsun teitä kaikkia rukoilemaan rukousaiheitteni puolesta. Rauha on vaarassa, sen
t
ähden, pienet lapset, rukoilkaa ja välittäkää rauhaa ja toivoa
t
ässä levottomassa maailmassa, jossa saatana hyökkää ja houkuttelee kaikin tavoin. Pienet lapset, olkaa lujia rukouksessa ja rohkeita uskossa. Olen kanssanne ja rukoilen teidän kaikkien puolesta Poikani Jeesuksen edessä. Kiitos siitä, että olette vastanneet kutsuuni.
"
Viesti, 2.joulukuu 2015 - Mirjanan saama viesti
"
R
akkaat lapset, olen aina kanssanne, sillä Poikani uskoi teidä
t
minulle. Ja te, lapseni, te tarvitsette minua, etsitte minua, tulette luokseni ja ilahdutatte äidillistä sydäntäni. Rakastan, ja tulen aina rakastamaan teitä, teitä, jotka kärsitte ja uhraatte tuskanne ja kärsimyksenne Pojalleni ja minulle. Rakkauteni etsii kaikkien lasteni rakkautta, ja minun lapseni etsivä
t
minun rakkauttani. Rakkauden kautta Jeesus etsii yhteyttä taivaan ja maan välille, taivaallisen Isän ja teidän, minun lasteni - Hänen kirkkonsa välille. Sen
t
ähden on
t
ärkeää rukoilla paljon, rukoilla ja rakastaa kirkkoa, johon kuulutte. Nyt kirkko kärsii ja tarvitsee apostoleita, jotka yhteyttä rakastaen, todistaen ja antaen ilmaisevat Jumalan tiet. Kirkko tarvitsee apostoleita, jotka tekevä
t
suuria tekoja elämällä eukaristiaa sydämestään; se tarvitsee teitä, rakkauteni apostoleita. Lapseni, aivan alusta lähtien kirkkoa vainottiin ja petettiin, mutta se kasvoi päivä päivältä. Sitä ei voida tuhota, koska Poikani antoi sille sydämen, eukaristian, ja Hänen ylösnousemuksensa valo loisti ja jatkaa loistamistaan sen ylle. Sen
t
ähden, älkää pelätkö. Rukoilkaa paimentenne puolesta, että heillä olisi voimaa ja rakkautta olla pelastuksen siltoja. Kiitos.
"
Viesti, 25.joulukuu 2015
"
R
akkaat lapset!
T
änäänkin tuon teille Poikani Jeesuksen ja
t
ästä syleilystä annan teille Hänen rauhansa ja kaipauksen taivaaseen. Rukoilen kanssanne rauhan puolesta ja pyydän teitä olemaan rauha. Siunaan teitä kaikkia äidillisellä rauhansiunauksellani. Kiitos siitä, että olette vastanneet kutsuuni.
"
Viesti, 25.joulukuu 2015 - Vuosittainen ilmestys Jakoville
Viimeisen päivittäisen ilmestyksen aikana 12.9.1998 Neitsyt Maria ilmoitti Jakov Cololle, että
t
ästä lähin
t
ämä saisi yhden ilmestyksen vuodessa, joulupäivänä 25.12. Näin tapahtui
t
änä vuonnakin. Ilmestys alkoi kello 14.08 ja kesti kymmenen minuuttia. Sen jälkeen Jakov välitti Neitsyt Marialta saamansa viestin:
"
R
akkaat lapset! Kaikki nämä vuodet, jotka Jumala suo minun olla kanssanne, ovat merkki siitä suunnattomasta rakkaudesta, joka Jumalalla on teitä jokaista kohtaan, ja siitä, kuinka paljon Jumala rakastaa teitä. Pienet lapset, kuinka paljon siunauksia Korkein onkaan teille antanut ja kuinka paljon Hän haluaa antaa! Mutta, pienet lapset, teidän sydämenne ovat suljetut, ne elävä
t
pelossa, eivätkä anna Jeesuksen rakkauden ja rauhan vallita niissä ja elämässänne. Kun elää ilman Jumalaa, elää pimeydessä eikä koskaan opi tuntemaan Isän rakkautta eikä Hänen huolenpitoaan jokaisesta. Sen
t
ähden, pienet lapset, rukoilkaa
t
änään aivan erityisesti Jeesusta, että
t
ästä päivästä lähtien elämänne syntyisi uudesti Jumalassa ja että siitä tulisi teidän sisimmästänne säteilevä valo. Ja että teistä siten tulisi Jumalan läsnäolon todistajia maailmassa kaikille niille, jotka elävä
t
pimeydessä. Pienet lapset, rakastan teitä ja rukoilen päivittäin teidän puolestanne Korkeimman edessä. Kiitos siitä, että olette vastanneet kutsuuni.
"
Viesti, 2.tammikuu 2016 - Mirjanan saama viesti
"
R
akkaat lapset! Äitinä olen iloinen, kun saan olla keskuudessanne, sillä haluan puhua teille jälleen Poikani sanoista ja Hänen rakkaudestaan. Toivon, että otatte minut vastaan sydämestänne, sillä Poikani sanat ja Hänen rakkautensa ovat ainoa valo ja toivo nykyisessä pimeydessä.
T
ämä on ainoa totuus, ja te jotka otatte sen vastaan ja elätte sen mukaan, saatte puhtaan ja nöyrän sydämen. Poikani rakastaa niitä, jotka ovat puhtaita ja nöyriä. Puhtaat ja nöyrä
t
sydämet tekevä
t
Poikani sanat eläviksi, elävä
t
niiden mukaan, levittävä
t
niitä ja mahdollistavat sen, että kaikki kuulevat ne. Poikani sanat tuovat jälleen elämän niille, jotka niitä kuuntelevat. Poikani sanat tuovat jälleen rakkauden ja toivon. Sen
t
ähden, rakkaat apostolini, lapseni, eläkää Poikani sanojen mukaan. Rakastakaa toisianne, kuten Hän rakasti teitä. Rakastakaa toisianne Hänen nimessään, Hänen muistokseen. Kirkko kehittyy ja kasvaa niiden vuoksi, jotka kuuntelevat Poikani sanoja, niiden vuoksi, jotka rakastavat, niiden vuoksi, jotka kärsivä
t
ja kestävä
t
hiljaisuudessa ja lopullisen lunastuksen toivossa. Sen
t
ähden, rakkaat lapseni, olkoot Poikani sanat ja Hänen rakkautensa päivänne ensimmäinen ja viimeinen ajatus. Kiitos.
"
Viesti, 25.tammikuu 2016
"
R
akkaat lapset!
T
änäänkin kutsun teitä kaikkia rukoukseen. Ette voi elää ilman rukousta, sillä rukous on ketju, joka tuo teidä
t
lähemmäksi Jumalaa. Sen
t
ähden, pienet lapset, palatkaa Jumalan ja Hänen käskyjensä luo nöyrin sydämin, niin että voitte sanoa koko sydämestänne ”tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa”. Pienet lapset, teillä on vapaus joko kääntyä Jumalan puoleen tai Häntä vastaan. Huomatkaa, missä saatana haluaa houkutella teitä syntiin ja orjuuteen. Sen
t
ähden, pienet lapset, palatkaa sydämeeni, jotta voin johdattaa teidä
t
Poikani Jeesuksen luo. Hän on Tie, Totuus ja Elämä. Kiitos siitä, että olette vastanneet kutsuuni.
"
Viesti, 2.helmikuu 2016 - Mirjanan saama viesti
"
R
akkaat lapset, olen kutsunut teitä ja kutsun teitä jälleen tuntemaan Poikani, tuntemaan totuuden. Olen kanssanne ja rukoilen, että onnistutte siinä. Lapseni, teidän
t
äytyy rukoilla paljon, jotta saatte yhä enemmän rakkautta ja kärsivällisyyttä, jotta opitte kestämään uhrauksia ja olemaan hengessä köyhiä. Poikani on aina teidän kanssanne Pyhän Hengen kautta. Hänen kirkkonsa syntyy jokaisessa sydämessä, joka oppii tuntemaan Hänet. Rukoilkaa, että oppisitte tuntemaan Poikani, rukoilkaa, että sielunne olisi yhtä Hänen kanssaan.
T
ämä rukous ja rakkaus vetävä
t
muita puoleensa ja tekevä
t
teistä apostoleitani. Katselen teitä rakkaudella, äidillisellä rakkaudella. Tunnen teidä
t
, tunnen tuskanne ja surunne, sillä minäkin kärsin hiljaa. Uskoni antoi minulle rakkautta ja toivoa. Toistan: Poikani ylösnousemus ja minun taivaaseen ottamiseni ovat teille toivo ja rakkaus. Sen
t
ähden, lapseni, rukoilkaa, että oppisitte tuntemaan totuuden, että teillä olisi vahva usko, joka johdattaa sydäntänne ja muuttaa tuskanne ja kärsimyksenne rakkaudeksi ja toivoksi. Kiitos.
"
Viesti, 25.helmikuu 2016
"
R
akkaat lapset! Kutsun teitä kaikkia kääntymykseen
t
änä armon aikana. Pienet lapset, te rakastatte vähän ja rukoilette vielä vähemmän. Olette eksyksissä ettekä tiedä, mikä teidän päämääränne on. Ottakaa risti, katsokaa Jeesukseen ja seuratkaa Häntä. Hän antaa itsensä teille ristinkuolemaan asti, koska Hän rakastaa teitä. Pienet lapset, pyydän teitä: palatkaa sydämen rukoukseen, jotta löytäisitte rukouksessa toivon ja elämänne tarkoituksen. Olen kanssanne ja rukoilen puolestanne. Kiitos siitä, että olette vastanneet kutsuuni.
"
To compare Medjugorje messages with another language versions choose
<<Previous
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
...
14
Next>>