Our Lady of Medjugorje Messages containing 'tk'
Total found:
32
Viesti, 2.kesäkuu 2015 - Mirjanan saama viesti
"
R
akkaat lapset, haluan toimia teidän kauttanne, lapseni, apostolini, niin että voin lopuksi koota kaikki lapseni sinne, missä kaikki on valmista onneanne varten. Rukoilen puolestanne, että voitte käännyttää toisia tekojen kautta, sillä on tullut aika tehdä totuuden tekoja Poikaani varten. Rakkauteni tekee teissä työtä - tulen käyttämään teitä. Luottakaa minuun, sillä kaikkea mitä haluan, haluan teidän hyväksenne, iankaikkista hyvää, jonka taivaallinen Isä on luonut. Te, lapseni, apostolini, elätte maan päällä yhdessä lasteni kanssa, jotka eivät ole oppineet tuntemaan Poikani rakkautta, eivä
tk
ä kutsu minua "äidiksi". Älkää kuitenkaan pelä
tk
ö todistaa Totuudesta. Jos ette pelkää ja todistatte rohkeasti, totuus voittaa ihmeellisellä tavalla. Mutta muistakaa, että voima on rakkaudessa. Lapseni, rakkaus on katumusta, anteeksiantoa, rukousta, uhrauksia ja laupeutta. Jos osaatte rakastaa, käännytätte toisia teoillanne ja edesautatte Poikani valon pääsyä sieluihin. Kiitos. Rukoilkaa paimentenne puolesta. He kuuluvat Pojalleni. Hän kutsui heidät. Rukoilkaa, että heillä olisi aina voimaa ja rohkeutta loistaa Poikani valoa.
"
Viesti, 2.joulukuu 2015 - Mirjanan saama viesti
"
R
akkaat lapset, olen aina kanssanne, sillä Poikani uskoi teidät minulle. Ja te, lapseni, te tarvitsette minua, etsitte minua, tulette luokseni ja ilahdutatte äidillistä sydäntäni. Rakastan, ja tulen aina rakastamaan teitä, teitä, jotka kärsitte ja uhraatte tuskanne ja kärsimyksenne Pojalleni ja minulle. Rakkauteni etsii kaikkien lasteni rakkautta, ja minun lapseni etsivät minun rakkauttani. Rakkauden kautta Jeesus etsii yhteyttä taivaan ja maan välille, taivaallisen Isän ja teidän, minun lasteni - Hänen kirkkonsa välille. Sen tähden on tärkeää rukoilla paljon, rukoilla ja rakastaa kirkkoa, johon kuulutte. Nyt kirkko kärsii ja tarvitsee apostoleita, jotka yhteyttä rakastaen, todistaen ja antaen ilmaisevat Jumalan tiet. Kirkko tarvitsee apostoleita, jotka tekevät suuria tekoja elämällä eukaristiaa sydämestään; se tarvitsee teitä, rakkauteni apostoleita. Lapseni, aivan alusta lähtien kirkkoa vainottiin ja petettiin, mutta se kasvoi päivä päivältä. Sitä ei voida tuhota, koska Poikani antoi sille sydämen, eukaristian, ja Hänen ylösnousemuksensa valo loisti ja jatkaa loistamistaan sen ylle. Sen tähden, älkää pelä
tk
ö. Rukoilkaa paimentenne puolesta, että heillä olisi voimaa ja rakkautta olla pelastuksen siltoja. Kiitos.
"
Viesti, 25.joulukuu 2015 - Vuosittainen ilmestys Jakoville
Viimeisen päivittäisen ilmestyksen aikana 12.9.1998 Neitsyt Maria ilmoitti Jakov Cololle, että tästä lähin tämä saisi yhden ilmestyksen vuodessa, joulupäivänä 25.12. Näin tapahtui tänä vuonnakin. Ilmestys alkoi kello 14.08 ja kesti kymmenen minuuttia. Sen jälkeen Jakov välitti Neitsyt Marialta saamansa viestin:
"
R
akkaat lapset! Kaikki nämä vuodet, jotka Jumala suo minun olla kanssanne, ovat merkki siitä suunnattomasta rakkaudesta, joka Jumalalla on teitä jokaista kohtaan, ja siitä, kuinka paljon Jumala rakastaa teitä. Pienet lapset, kuinka paljon siunauksia Korkein onkaan teille antanut ja kuinka paljon Hän haluaa antaa! Mutta, pienet lapset, teidän sydämenne ovat suljetut, ne elävät pelossa, eivä
tk
ä anna Jeesuksen rakkauden ja rauhan vallita niissä ja elämässänne. Kun elää ilman Jumalaa, elää pimeydessä eikä koskaan opi tuntemaan Isän rakkautta eikä Hänen huolenpitoaan jokaisesta. Sen tähden, pienet lapset, rukoilkaa tänään aivan erityisesti Jeesusta, että tästä päivästä lähtien elämänne syntyisi uudesti Jumalassa ja että siitä tulisi teidän sisimmästänne säteilevä valo. Ja että teistä siten tulisi Jumalan läsnäolon todistajia maailmassa kaikille niille, jotka elävät pimeydessä. Pienet lapset, rakastan teitä ja rukoilen päivittäin teidän puolestanne Korkeimman edessä. Kiitos siitä, että olette vastanneet kutsuuni.
"
Viesti, 2.huhtikuu 2016 - Mirjanan saama viesti
"
R
akkaat lapset, älkööt sydämenne olko kovia, suljettuja ja pelon täyttämiä. Antakaa äidillisen rakkauteni valaista ne ja täyttää ne rakkaudella ja toivolla, jotta voin äitinä lievittää tuskianne, sillä minä tunnen ne, olen ne kokenut. Tuska ylentää ja on suurin rukous. Poikani rakastaa aivan erityisellä tavalla niitä, jotka kärsivät tuskia. Hän lähetti minut lievittämään niitä ja tuomaan teille toivoa. Luottakaa Häneen. Tiedän, että se on teille vaikeaa, koska näette yhä enemmän pimeyttä ympärillänne. Lapseni, se täytyy karkottaa rukouksella ja rakkaudella. Se joka rukoilee ja rakastaa, ei pelkää, hänellä on toivoa ja armeliasta rakkautta, hän näkee valon ja Poikani. Apostoleinani pyydän teitä: yrittäkää olla esimerkkinä armeliaasta rakkaudesta ja toivosta. Rukoilkaa aina uudestaan yhä enemmän rakkautta, sillä armelias rakkaus tuo valon, joka karkottaa kaiken pimeyden - se tuo minun Poikani. Älkää pelä
tk
ö, ette ole yksin, minä olen kanssanne. Pyydän teitä rukoilemaan paimentenne puolesta, että heillä olisi joka hetki rakkautta ja että he työskentelisivät rakkaudella Pojalleni, Hänen kauttaan ja Hänen muistokseen. Kiitos.
"
Viesti, 2.toukokuu 2016 - Mirjanan saama viesti
"
R
akkaat lapset, äidillinen sydämeni kaipaa aitoa kääntymystänne ja lujaa uskoa, jotta voitte levittää rakkautta ja rauhaa kaikille niille, jotka ovat ympärillänne. Mutta lapseni, älkää unohtako: jokainen teistä on ainutlaatuinen maailma taivaallisen Isän edessä. Antakaa siis Pyhän Hengen tehdä teissä työtään jatkuvasti. Olkaa hengellisesti puhtaita lapsiani. Hengellisyydessä on kauneutta. Kaikki hengellinen on elävää ja hyvin kaunista. Älkää unohtako, että eukaristiassa, joka on uskon ydin, Poikani on aina teidän kanssanne. Hän tulee luoksenne ja murtaa leipää kanssanne, sillä lapseni, teidän vuoksenne Hän kuoli, nousi kuolleista ja tulee takaisin. Nämä minun sanani ovat teille tuttuja, koska ne ovat totuus eikä totuus muutu. Monet lapseni ovat vain unohtaneet sen. Lapseni, sanani eivät ole vanhoja eivä
tk
ä uusia, ne ovat ikuisia. Siksi pyydän teitä, lapseni, tarkkailemaan huolellisesti ajan merkkejä, ”kokoamaan rikotut ristit” ja olemaan ilmestyksen apostoleita. Kiitos.
"
Viesti, 2.kesäkuu 2016 - Mirjanan saama viesti
"
R
akkaat lapset, kirkon äitinä ja teidän äitinänne hymyilen katsoessani, kuinka te tulette luokseni, kokoonnutte ympärilleni ja etsitte minua. Se että tulen luoksenne on todiste siitä, kuinka paljon taivas rakastaa teitä. Se osoittaa teille tien ikuiseen elämään, pelastukseen. Apostolini, te jotka yritätte saada puhtaan sydämen ja haluatte Poikani sinne, te olette hyvällä tiellä. Te, jotka etsitte Poikaani, etsitte hyvää tietä. Hän jätti monia merkkejä rakkaudestaan. Hän jätti toivon. On helppoa löytää Hänet, jos olette valmiita uhrauksiin ja katumukseen - jos teillä on kärsivällisyyttä, laupeutta ja rakkautta lähimmäisiänne kohtaan. Monet lapseni eivät näe eivä
tk
ä kuule, koska he eivät halua. He eivät hyväksy sanojani eivä
tk
ä tekojani, silti Poikani kutsuu kaikkia minun kauttani. Hänen henkensä valaisee kaikki lapseni taivaallisen Isän valolla, taivaan ja maan ykseydessä, keskinäisessä rakkaudessa - sillä rakkaus synnyttää rakkautta ja tekee teoista tärkeämpiä kuin sanoista. Sen tähden, apostolini, rukoilkaa kirkkonne puolesta, rakastakaa sitä ja tehkää rakkauden tekoja. Petettynä ja haavoitettunakin se on täällä, koska se tulee taivaalliselta Isältä. Rukoilkaa paimentenne puolesta, että näkisitte heissä Poikani rakkauden suuruuden. Kiitos.
"
Viesti, 2.lokakuu 2016 - Mirjanan saama viesti
"
R
akkaat lapset, Pyhä Henki teki minusta taivaallisen Isän tahdosta äidin, Jeesuksen äidin, ja siten myös teidän äitinne. Siksi tulen kuuntelemaan teitä, että voin avata teille äidillisen sylini, antaa teille sydämeni ja pyytää teitä pysymään kanssani, sillä ristiltä Poikani uskoi teidät minulle. Valitettavasti monet lapseni eivät ole oppineet tuntemaan Poikani rakkautta, monet heistä eivät halua oppia tuntemaan Häntä. Oi lapseni, kuinka paljon pahaa tekevä
tk
ään ne, joiden täytyy nähdä tai ymmärtää uskoakseen! Kuunnelkaa siksi te, lapseni ja apostolini, Poikani ääntä sydämenne hiljaisuudessa, jotta sydämestänne tulisi Hänen kotinsa, ei pimeä eikä surullinen, vaan Poikani valon valaisema. Etsikää toivoa uskoen, sillä usko on sielun elämä. Kutsun teitä jälleen rukoilemaan. Rukoilkaa, jotta pystyisitte elämään uskoa nöyryyden hengessä, hengellisessä rauhassa ja valon valaisemina. Lapseni, älkää yrittäkö ymmärtää kaikkea heti, sillä en minäkään heti ymmärtänyt kaikkea, vaan rakastin ja uskoin Poikani jumalallisiin sanoihin - Hänen, joka oli ensimmäinen valo ja pelastuksen alku. Rakkauteni apostolit, te jotka rukoilette, uhraudutte, rakastatte ettekä tuomitse, menkää ja levittäkää totuutta, Poikani sanoja, evankeliumia, sillä te olette elävä evankeliumi, te olette Poikani valonsäteitä. Poikani ja minä olemme kanssanne rohkaisemassa ja koettelemassa teitä. Lapseni, pyytäkää aina siunausta niiltä, ja vain niiltä, joiden kädet Poikani on siunannut - paimeniltanne. Kiitos.
"
Viesti, 25.lokakuu 2016
"
R
akkaat lapset! Tänään kutsun teitä rukoilemaan: rukoilkaa rauhan puolesta. Hylä
tk
ää itsekkyys ja eläkää niiden viestien mukaan, jotka annan teille. Ilman niitä ette voi muuttaa elämäänne. Kun elätte rukoillen, saatte rauhan. Kun elätte rauhassa, teille tulee halu todistaa, sillä löydätte Jumalan, joka nyt tuntuu olevan kaukana. Sen tähden, pienet lapset, rukoilkaa, rukoilkaa, rukoilkaa, ja antakaa Jumalan tulla sydämiinne. Palatkaa paastoon ja rippiin, jotta voittaisitte pahan, joka on teissä ja teidän ympärillänne. Kiitos siitä, että olette vastanneet kutsuuni.
"
Viesti, 2.huhtikuu 2017 - Mirjanan saama viesti
"
R
akkaat lapset, rakkauteni apostolit, teidän tehtävänne on levittää Poikani rakkautta kaikille niille, jotka eivät tunne sitä; teidän, maailman pikku valojen, joita minä opetan äidillisellä rakkaudella loistamaan kirkkaasti. Rukous auttaa teitä, koska rukous pelastaa teidät, rukous pelastaa maailman. Sen tähden, lapseni, rukoilkaa sanoin, tunteella, laupiaalla rakkaudella ja uhrauksin. Poikani on näyttänyt teille tien, Hän, joka tuli ihmiseksi ja teki minusta ensimmäisen ehtoollismaljan. Äärimmäisellä uhrauksellaan Hän näytti teille, kuinka tulee rakastaa. Sen tähden, lapseni, älkää pelä
tk
ö kertoa totuutta. Älkää pelä
tk
ö muuttaa itseänne ja maailmaa levittämällä rakkautta ja toimimalla niin, että muut oppivat tuntemaan Poikani ja rakastamaan Häntä, kun rakastatte muita Hänessä. Äitinä olen aina kanssanne. Pyydän, että Poikani auttaa teitä, jotta rakkaus vallitsisi elämässänne - rakkaus, joka elää, rakkaus, joka vetää puoleensa, rakkaus, joka antaa elämän. Opetan teille sellaista rakkautta - puhdasta rakkautta. Apostolini, teidän tulee tunnistaa, elää ja levittää sitä. Rukoilkaa tunteella paimentenne puolesta, jotta he voisivat todistaa Pojastani rakkaudella. Kiitos.
"
Viesti, 2.elokuu 2017 - Mirjanan saama viesti
"
R
akkaat lapset, taivaallisen Isän tahdosta, Hänen äitinään, joka teitä rakastaa, minä olen täällä kanssanne auttaakseni teitä tuntemaan Hänet ja seuraamaan Häntä. Poikani jätti teille jalanjälkensä, jotta teidän olisi helpompi seurata Häntä. Älkää pelä
tk
ö. Älkää olko epävarmoja, minä olen kanssanne. Älkää lannistuko, sillä tarvitaan paljon rukouksia ja uhrauksia niiden puolesta, jotka eivät rukoile, eivät rakasta eivä
tk
ä tunne Poikaani. Auttakaa heitä näkemällä heissä veljenne. Rakkauteni apostolit, kuunnelkaa ääntäni sisimmässänne, tuntekaa äidillinen rakkauteni. Sen tähden rukoilkaa: rukoilkaa tekemällä, rukoilkaa antamalla. Rukoilkaa rakkaudella, rukoilkaa työssä ja ajatuksissa Poikani nimessä. Mitä enemmän rakkautta annatte, sitä enemmän sitä saatte. Rakkaudesta säteilevä rakkaus valaisee maailman. Pelastus on rakkautta eikä rakkaus lopu koskaan. Kun Poikani tulee maan päälle uudestaan, Hän etsii rakkautta sydämistänne. Lapseni, Hän on tehnyt teille paljon rakkauden tekoja. Opetan teitä näkemään ja ymmärtämään ne ja kiittämään Häntä rakastamalla Häntä ja antamalla lähimmäisellenne yhä uudestaan anteeksi. Sillä Poikani rakastaminen merkitsee anteeksi antamista. Poikaani ei rakasteta, jos lähimmäiselle ei anneta anteeksi, jos häntä ei yritetä ymmärtää, jos hänet tuomitaan. Lapseni, mitä hyötyä rukouksestanne on, jos ette rakasta ettekä anna anteeksi? Kiitos.
"
Viesti, 25.joulukuu 2017
"
R
akkaat lapset! Tänään tuon teille Poikani Jeesuksen, jotta Hän antaisi teille rauhansa ja siunauksensa. Kutsun teitä kaikkia, pienet lapset, elämään ja todistamaan siunauksista ja lahjoista, joita olette saaneet. Älkää pelä
tk
ö. Rukoilkaa, että Pyhä Henki antaisi teille voimaa olla iloisia todistajia ja rauhan ja toivon ihmisiä. Kiitos siitä, että olette vastanneet kutsuuni.
"
Viesti, 2.helmikuu 2019 - Mirjanan saama viesti
"
R
akkaat lapset, taivaallisen Isän rakkaus ja hyvyys paljastavat asioita, jotka lisäävät uskoa ja ymmärrystä tuoden rauhaa, varmuutta ja toivoa. Siten minäkin, lapseni, taivaallisen Isän laupiaan rakkauden kautta, osoitan teille yhä uudestaan tien Poikani luokse ja iankaikkiseen pelastukseen. Valitettavasti monet lapseni eivät halua kuunnella minua, monet heistä epäilevät. Mutta minä olen kaikkina aikoina ylistänyt Herraa kaikesta, mitä Hän on tehnyt minussa ja minun kauttani. Poikani antaa itsensä teille ja murtaa leipää kanssanne. Hän antaa teille ikuisen elämän sanat, jotta voitte välittää ne kaikille. Mitä te, lapseni, rakkauteni apostolit, pelkäätte kun Poikani on teidän kanssanne? Antakaa Hänelle sielunne, jotta Hän voi asua niissä ja tehdä teistä uskon ja rakkauden välikappaleita. Lapseni, eläkää evankeliumin sanomaa, osoittakaa laupiasta rakkautta lähimmäisillenne ja, ennen kaikkea, osoittakaa rakkautta taivaallista Isää kohtaan. Lapseni, ette ole yhdessä sattumalta. Taivaallinen Isä ei yhdistä ketään sattumalta. Poikani puhuu sielullenne ja minä puhun sydämellenne. Äitinä sanon teille: lähtekää matkaan minun kanssani, rakastakaa toisianne ja todistakaa. Älkää pelä
tk
ö puolustaa esimerkillänne totuutta, Jumalan sanaa, joka on ikuinen eikä koskaan muutu. Lapseni, se joka toimii laupiaan rakkauden ja totuuden valossa, saa aina apua taivaasta eikä ole yksin. Rakkauteni apostolit, tunnistakoot kaikki teidät aina muiden joukosta nöyryydestänne, rakkaudestanne ja säteilevästä ilostanne. Olen kanssanne. Kiitos.
"
To compare Medjugorje messages with another language versions choose
<<Previous
1
2